Eilen ripustettiin ysien kanssa luokan eteen pop up - galleria.
Sitä ennen oli katsottu tottelemattomuuskoulun videoita.
Juteltu asioista ja maailman menosta.
Mietitty, mitä sanoisi jostain maailman epäkohdasta.
Istuttu hiljaa ja pyöritelty peukaloita.
Kysytty milloin tunti loppuu ja joko voi lähteä.
Sitten ne aloittivat.
Joidenkin idea syntyi viuhuen, toisille kelpasi vasta se kolmas,
venytetty ja kunnolla käännelty, vieläkin parempi.
Lainasivat peruukkia ja meikkisivellintä ja
täytettyä jänistä. Rakensivat teknisen luokassa aseita.
Piirsivät, kuvasivat ja käsittelivät kuvaa.
Maalasivat seinään ja muovailivat.
Joku tuli ruokiksella jatkamaan.
Ottivat kantaa turhiin eläinkokeisiin.
Rikkauksien epätasa-arvoiseen jakautumiseen.
Naamioihin, joiden taakse piiloudutaan,
koska ei saa olla heikko.
Siihen, miten peilikuvan saa hajalle sanoilla.
Ja miten helppo sanoihin on alkaa uskoa itsekin.
Niiden touhutessa saatoin tarttua takinliepeestä kesken kaikkein
kiivaimman menon ja pyytää, että perustelisivat idean ja
valitsemansa tekniikan.
Joskus todeta, että eikun tee kunnolla, kun kerran aloitit.
Sitten ne perustelivat ja tekivät kunnolla.
Yhden ryhmän suoraan seinään maalaama tausta
jatkoi matkaansa uusiin suuntiin.
Seiskat ja kasit lisäsivät omakohtaisia juttuja.
Joskus oltiin niiden äärellä hiljaa, joskus tuli pala kurkkuun
ja joskus oli pakko nauraa ääneen.
Mietittiin, miten paljon riippuu tavasta, jolla puhutaan ja
miksi johonkin toiseen sattuu ja johonkin toiseen ehkä ei.
Joskus ihan sitäkin, mikä maailmaa vaivaa.
Oltiin hiljaa ja terällä jotenkin kaikki.
Väärinkäsityksiäkin kilahteli, taiteltiin ne auki.
Itse mietin, että jos me aikuiset vaan jaksetaan olla ihmisiksi,
niin kyllä jaksaa nämäkin.
(Ja yritin kovasti olla silittämättä niitä päähän.)
Huomenna pestään seinä.
