lauantai 2. helmikuuta 2013

Kasviksia kimpassa, eha 10 kuvataide

Aiemmin oltiin jo harjoiteltu vihannesten piirtämistä mallista.
Nyt sai piirtää muistikuvien avulla.
 Seisten, sikin sokin ja milloin missäkin.

Ensin vähän hiiltä.






Sitten paikan vaihto ja liitua päälle.











Pikkuisen paprikaa.






Pikkutomaatteja. 
"Niillä on napa."






"Onko mansikat vihanneksia?"





  
 Välillä harjoiteltiin piirtämään toisen tavalla: 
herkän viivan hallitsija joutui hinkkaamaan vimmalla, 
vauhdikkaan voimaa hillittiin hippusen.

Mutta vain hetkeksi.










Valmis!